Viime viikot eri medioissa ovat tarkastelleet käsillä olevaa koko maailmaa koskettavaa rahoitus- ja talouskriisiä monilta eri näkökulmilta. Yhteistä näissä kaikissa kuitenkin on huumorintajuttoman, perin tylsän ja tavanomaisen kuvitustavan ja grafiikan käyttö. No joo, onhan aihe vakava ja kaikkia koskettava, mutta ei silti ole syytä pitäytyä ankeuksissa.
Muun muassa näin viisaasti lausuu Radio Rockin haastattelema koulupsykologi, oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti sekä änkyräkommunisti Jaana Haapasalo. Haastattelussa kuullaan myös, kuinka esimerkiksi teollinen lihantuotanto on eettisempää kuin metsästys, tuo ryyppyporukoiden metsissä harrastama rälläys. Huh huh, enpä muuta sano!
Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.
Ärr ja murr! Olisi ollut kova hinku päästä tsekkaamaan MetallicanWorld Magnetic -kiertueen Hartwall-areenan keikka kesäkuussa. Liput tulivat myyntiin klo 9.00 ja olin oitis Lippupalvelun verkkopalvelussa jonottamassa. Näkyi olevan hieman ruuhkaa.
Aikani odoteltuani, ruutuun tuli taas niin tuttu ilmoitus:
Eilen klo 20.00 paikallista aikaa elettiin Striimi.netissä historiallisia hetkiä. Striimin päälähetystä oli kuuntelemassa parhaimmillaan 245 yhtäaikaista kuulijaa! Tietenkään tämä ei ole suuren maailman mittakaavassa juuri mitään, mutta näin harrastajavoimin ylläpidetyssä ja pystytetyssä nettiradiovirityksessä kylläkin merkittävä rajapyykki.
Oli miellyttävää huomata, että palvelimemme (vanha HP Pavilion kotimikro) pärjäsi oikein mukavasti. Prosessorin kuorma oli pahimmillaan noin 15% tasolla. Internetkaistaa kului noin 26 Mbps vauhdilla, joka on noin neljännes käytössä olevasta. Eli tuon testin perusteella Striimi.net pystyisi palvelemaan lähes tuhatta samanaikaista kuulijaa!
Niin, mikä sai sitten ihmiset sankoin joukoin Striimin äärelle? ‘Syyllinen’ on Hopeinen Podcast, joka live-lähetyksessään puntaroi tuoreeltaan saman aikaan Atlantin toisella puolella tapahtuvan Applen MacBookkien julkistustilaisuuden satoa.
Väittävät, että tällä plugarilla pystyisi putkauttamaan kuvan flickristä suoraan tähän kirjoitukseen?
 Näyttäähän tuo toimivan. Tässä kuvassa Hanne zuumailee Vuokatinvaaran huipulla komeita maisemia. Harmi, että oli pilvinen sää: kuvista tuli aika harmaita…
Hmm… WordPressiin on saatavana videolisäpalikka, jonka pitäisi helpottaa videoiden julkaisua. Lätkäisemällä tietyn koodin hakasulkuihin, pitäisi upotetun flash-playerin ilmaantua tuohon alle.
Jep jep. Karppiset.net:n palvelin meni vaihtoon ja sen myötä kaikki hävisi.. Mutta sai mennäkin. Nyt on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä!
Sisältöä odotellessa käy kurkkaamassa vaikkapa Markuksen hienot vaalisivut. Siellä on paljon ajankohtaista törinää Mäntästä ja nyt juuri kiinasta! www.markushuotari.net.